Työväen kulttuuria juurena myös kesä teatterien tarjonnassa

Teatteri Suomessa oli jossain vaiheessa jakautunut erilaisiin kuppikuntiin. Aikaisemmin poliittiset raja-aidat eri kansanryhmien kesken olivat korkeat. Sadan vuoden takainen kansalaissota jätti arvet, jotka jäivät elämään pitkäksi aikaa. Erityisesti työväen luokka katsoi olevansa jonkinlainen erillinen kansankerros maassamme. Niinpä monissa teattereissa oli nimestä alkaen työväenluokkainen agenda. Tällainen jakautuneisuus on pitkälti hälvennyt, mutta esimerkiksi Tampere on ollut työväenluokkainen alue perinteisesti. Tampereen Työväen Teatteri ja sen vieressä oleva Nokian työväenteatteri kantavat edelleen perinteitä työväenkulttuurin sanansaattajina. Heillä on omaa kesäteatteritoimintaa.

Suomessa työväestö sivisti itseään mielellään teatteriesityksiä katselemalla. Toki elokuvat olivat myös työväestön huvia. Ennen työväenteatteria ja sisällissotaa varmaankin erinäiset markkinat ja vastaavat maatalousyhteiskuntaan kuuluneet huvitukset olivat toimineet joka miehen huvituksiin. Teatteri vaatikin jo enemmän ponnistelua, jos siitä halusi nauttia. Ei riittänyt pelkästään se, että töllisteli ulkomaaneläjäsirkuksessa. Sirkuksen vetonaulaksi riitti intialainen fakiiri tai vastaava, joka sitten puhuikin sujuvaa savon kieltä. Joulupukille kuului parta ja savolaiselle fakiirille nokikerros naamaan. Vastuu oli kuulijalla.

Työväestön kulttuuriharrastus

Ajatus sivistää työväestöä lähti usein alkujaan vanhan kansan patruunoilta. Sellaisilta teollisuusmiehiltä, jotka pyrkivät huolehtimaan työntekijöidensä sivistyksestä ja elämänlaadun parantamisesta. Monesti joku teollisuus syntyi pienellä paikkakunnalla. Tehtaan kasvaessa tuli tarvetta hankkia työntekijöille asuntoja ja heidän lapsilleen kouluja.

Oli selvää, että pidemmän päälle oli tylsää elellä pelkästään sorvin ääressä ja sitten katsella vaimoa ja lapsia iltaisin ilman mitään tekemistä. Toisaalta monet tarvitsivat paikkoja, joissa tavata jopa potentiaalisia puolisoita. Usein tehtaan puolesta varustettiin vaikkapa jalkapallojoukkue johonkin puulaakitasolle. Esimerkiksi paperitehtaiden ympärille syntyneistä joukkueista kehittyi jopa Suomen pääsarjatason joukkueiksi. Tällaisia oli mm. Valkeakoskella ja Kuusankoskella.

Urheilun ja liikunnan tukemisen – joka tavallaan auttoi jaksamaan töissä – ohella teollisuuspatruunoissa oli sellaisia, joilla oli ilmeisen vilpitön halu myös nostaa työntekijöiden siveellistä ja moraalista tasoa. Monesti patruuna alkoi itse pitää kirjallisia piirejä niistä kiinnostuneille työläisille. Kirjallisuuden harrastajien iloksi hankittiin merkittäviä kaunokirjallisia teoksia kirjahyllyyn. Jossain vaiheessa tätä kirjallisuuspiiriä alkoivat pyörittää työläiset. Jonkin ajan kuluttua tilattavien kirjojen listoilla alkoi olla jo marxilaista kirjallisuutta. Työväen järjestaytyminen oli alkanut.

Maamme merkittävien kirjailijoiden joukossa on lukuisia työväen kirjailijoita. Tällaisia ovat vaikkapa Väinö Linna ja Toivo Pekkanen. Voi kysyä oliko kommunistiksi julistautunut Pentti Saarikoski työväen kirjailija. Väinö Linnan teoksista Täällä Pohjantähden alla on näytelty lukemattomia kertoja teattereissa. Tuntematon sotilas on teatteriversioiden lisäksi filmattukin useampaan otteeseen, vaikkakin se perinteinen versio, joka esitetään itsenäisyyspäivänä onkin syöpynyt kansan alitajuntaan. Jotenkin Tuntematon sotilas liittyy kansan mielissä itsenäisyyspäivään, vaikkakin se käsitteleekin jatkosotaa kesäaikaan.

Taistolaisuushurahdus 1970-luvulla

Työväen kirjallisuuden ohella on olemassa työväen nimissä tehtyä teatteria. Kom teatteri ja erinäiset vasemmistolaiset teatterit erityisesti Helsingissä olivat taistolaiskommunisteiksi kutsuttujen käsissä. Osa nuorista ja lahjakkaista näyttelijöistä oli mukana varmaan ihan laumahengen takia, mutta he saivat siitä ikuisen leiman itseensä. Toiminta miellettiin Neuvostoliittoa ihailevaksi.

Jussi Raittinen tuo kuuluisa rokkitähti hurahti aikansa hengessä ja nauhoitti Tammisaaren vankiloista- nimisen kappaleen. Kyseinen laulu kuvasi punaisten vankileirin oloja vuoden 1918 sisällissodan jälkimainingeissa. Jokaisesta tuli niissä oloissa laulun mukaan kunnon bolsevikki – siis Leninin hengenheimolainen. Tekniikan opiskelijat Oulun yliopistolta tivasivat Raittista laulamaan tuon Tammisaaren vankiloista laulun keikallaan 1990-luvulla. Huumori ei riittänyt vetämään biisiä siinä tilanteessa. Kyseinen kappale oli opiskelijoiden mielestä vilpittömästi hyvä. On toki ymmärrettävää, että laulajan pitää laittaa tunnetta mukaan. Saattoi olla ylitsepääsemättömän vaikea tehtävä kommunismin luhistumisen jälkeen pistää sydänverta mukaan ja laulaa lurittaa: Laululla mä itseäni tahdon huvitella Tammisaaren vankiloista hieman lauleskella. Täällä meitä koulutetaan siihen asti kunnes jokainen on kunnon bolsevikki. Tuomiot vain nauratti: Se ei ollut paljon punikille monen kirkon polttajalle, roistolle riivatulle.

Kesäteatterien tarjonnassa on paljon ainesta, joka ammentaa työväen teatterien kausista ja samalla näkökulma myös hävinneen punaisen puolelta.